Sarjassamme lentoja jotka tuskin koskaan unohtuu. Kaikki lentäminen on hienoa puuhaa mutta jotkut lennoista ovat vain yksinkertaisesti unohtumattomia. Ensimmäiset lennot ovat näitä sekä sitten tietyt jutut jotka oikeasti säväyttävät ja jotka tuskin koskaan toistuvat. Tämä oli yksi niistä.
Riippu- ja varjoliitäjät kohtaavat toisinaan alhaisesta lentonopeudesta ja ”olemuksestaan” johtuen myös muita luontokappaleita omien lajitovereidensa ohella. Joskus, kuitenkin varsin harvoin, kerran vuodessa – parissa, voi haukka tai pöllö tulla moikkaamaan muttei sen kummemmin välttämättä reagoi liitäjään. Tällä kertaa luvassa oli jotain aivan muuta: pari merikotkia. Hienompaa luontokappaletta lentämään siivelle ei ole.
Oli perinteinen kelipäivä. Kentän ympäristö oli täynnä laskevaa, edes moottorin avustuksella ei tuntunut pääsevän kohtuudella ylös. Kentän ympäristössä on kuitenkin, tuulista riippuen, pari paikkaa josta löytää lähes aina termiikin. Toinen kaupungin päällä, toinen kentän länsipäässä, jonne suunnistin. Olin muistaakseeni jossain 300 metrissä ja halusin kovasti päästä ylöspäin. Löysin termiikin repaleita kentän länsipäästä ja aloin pyörimään siinä. Huomasin nopeasti alapuolellani toisen merikotkista, joka keräsi nopeasti korkeutta nostossa ja tuli lentämään vierelleni. Välillä lennettiin muodostelmassa, välillä lintu siirtyi vierelle keräämään korkeutta pyörimään omassa termiikissään ja auttoi noston hahmottamisessa. Parhaiten nosti kohdissa joissa kotka lensi. Se kaarteli nostossa täysin samalla tavalla ja samaan suuntaan kuin itsekin, hyvin harkitun näköisesti. Lintu viihtyi seurassani varsin pitkään, noustiin yhdessä yli 800 metriin, toisen kotkan pyöriessä niin ikään nostossa alapuolella.
Fiilistä ei pysty sanoin kuvaamaan. Yli 2 metriä kärkiväliltään oleva mahtavan näköinen lintu lentämässä majesteetillisen näköisesti vierellä vain muutaman metrin päässä omasta siivenkärjestä, toisen seuratessa alempana.. uskomatonta. Linnut huomattiin myös alempana; samaan aikaan oli eräs kavereista lentämässä läpilaskuharjoituksia koneella laskukierroskorkeudella n. 300 metrissä ja huikkasi radioon ”Sulla näyttää olevan seuraa sillä”. Suuret linnut näkyivät ilmeisen hyvin.
Kaikki hyvä kuitenkin valitettavasti loppuu aikanaan ja korkeuden lähestyessä 900 metriä lintu ilmeisesti päätti saaneensa koulutuksensa päätökseen, huomasi minun kai suurinpiirtein pärjäävän termiikissä ja meni omia menojaan. En pysynyt enää perässä. Jatkoin itse siitä kuitenkin vielä korkeammalle, miettien että tein juuri äsken jotain sellaista joka ei välttämättä koskaan toistu. Once in a lifetime.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.